perjantai 16. kesäkuuta 2017

HELSINKI, Treffi-Pub (lounas)


Olen asunut Helsingin Herttoniemessä neljä vuotta, ja käynyt Treffi-pubissa vain kerran, silloinkin vain kahvilla. Nyt täytyi mennä, sillä muutan Hertsikasta pois kesäkuun lopussa.

Ideana oli syödä legendaariseksi väitetty burgeri mutta tuoreena asuntovelallisena 18,50€ hinta alkoikin tuntua liian suolaiselta, etenkin suhteutettuna buffet-lounaaseen jonka hinta oli 10,80€.

Köyhän on oltava nöyrä.

Ja on se sitä paitsi niinkin, että makkaraa sisältävän lounaan ostaminen on harvoin virhe.





Ruoka oli oikein hyvää. Ei niin hyvää että olisi vasitella tarvinnut aiheesta alkaa balladia kirjoittaa, mutta lounaan tehtävä tuli täytetyksi. Jos diggailisi noita muikku– ja silliasioita, olisi tarjontaa ollut enemmän mutta kyllä tämmönen junttikin sai mahansa täyteen.





Fetasalaatti oli mehevää, makkarat maistuvia ja ilmapiiri sopivan rento. Pienen lapsenkin kanssa homma toimi sujuvasti, syöttötuolikin löytyi emmekä tunteneet oloamme epätervetulleiksi.

Mies tiskin takana tosin hieman ihmetteli kun pyysimme häntä lämmittämään pojallemme ruokaa. Lämmitti sen mukisematta mutta kuulin hänen kummastelevan asiaa kollegalleen myöhemmin. "Että vauvanruokaa... kaikkea sitä."

Erityismaininta on annettava tuosta leivästä. Ei aavistustakaan mitä se oli, mutta ainakin tuon rapuskagenin kanssa se oli helevetin hyvää:





Nyt tuli mieleen, että itseasiassa olen kerran syönyt Treffin purilaisen, mutta se tapahtui Rautatientorilla vappuna 2016 kun olivat sinne kojunsa lykkineet. Mielestäni sitä ei lasketa. Eli ehkä tuolla on pakko vielä kertaalleen piipahtaa ennen kesäkuun loppua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti