sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

TURKU, Tårget

Turku on tosi kiva kaupunki. Eritoten keväällä ja kesällä ja eritoten siitä Aurajoen tienoilta. Aina ohi ajaessa tekee mieli pysähtyä syömään johonkin rannan ravintolaan tai istumaan kesäiltaa pois jossain ravintolalaivassa.

Ja turkulaisetkin on ihan ok, vaikka niitä aina parjataan. Ainakin monet on ihan kivoja.

Perheeni ja kälyni kanssa päätettiin hakeutua pizzalle johonkin jokirannan tuntumaan. Ensimmäisenä vastaan tuli Tårget. Nimi kuulosti jotenkin tutulta ja paikka näytti erittäin kutsuvalta. Aika coolilta mutta silleen hyvällä tavalla.

Tårgetin sisustuksesta tykkäsin kovin.
Riittävästi yksityiskohtia tutkiskeltavaksi mutta
kuitenkin ilmaa ja valoa piisaa.

Kokoontaitettavat matkarattaamme tarjoilija käski jättää sisääntulohuoneeseen. En oikein tajua miksi, ne kun menivät niin pieneen tilaan että olisivat menneet sujuvasti myös oman pöytämme alle. Mutta samapa tuo. Tarjoilija vaikutti merkillisen kiireiseltä vaikka ravintolassa ei lisäksemme näkynyt kuin pari pöydällistä ihmisiä.

Alkupalaksi otin Tårget klassikot –listalta antipastolautasen ("Valikoima juustoja ja leikkeleitä, oliiveja ja paahdettua leipää") ja pääruoaksi Parma & Rucola –pizzan ("Tomaattikastiketta, parmankinkkua, rucolaa, kirsikkatomaattia, Parmesan- juustoa ja rosmariiniöljyä").

Aika varman päälle -tilaus toi. Sen verran olen näitä välimerellisiä levypiiraita eläessäni nautiskellut että olen oppinut parmankinkun ja salamin olevan yleensä hyviä valintoja. Oma suosikkitäytteeni tonnikala on joskus vähän hasardi. Ikinä tiiä mitä delfiiniä siinä saapi.

Alkupalalautanen oli aika jees. Sen verran runsas että kyllä siitä pienemmästäkin lautasesta ois kahdelle riittäny maistiaisia. Paitsi sitä jotain erinomaista leipää oli ihan liian vähän. Älkää ihmiset leivässä pihistelkö, se on varmana halpaa! No mutta siis ihan hyvä oli se.

Antipastolankku 16€. Isompi versio ois ollu 29€. Veikkaan että ois
ollu aika runsas.
PS. Miten helevetissä tollaset isot ja kivelliset oliivit on tarkotus
syödä? Jos niistä alkaa nyrhiä syötäviä palasia, menee ikä ja elämänilo.
Kokonaisena suuhun ja sit toivotaan ettei tukehduta siihen kiveen vaan
saadaan se jotenkin kielellä ujutettua sieltä pois?

Valkosipulileipä (Buffalomozzarellaa, rosmariinia ja confattua valkosipulia) 11€.

Mutta voihan jemmeri. Pizza oli luvalla sanoen pettymys. Pohja oli vähän sitkas ja mauton, eivätkä päällisetkään oikein onnistuneet pelastamaan kokonaisuutta. Maut kun jäävät vajaiksi, sitä ei kompensoida oikein millään. Ehkä tää lettu ois menny läpi jossain vähän nihkeemmässä mestassa, mutta täällä oli odotukset aika korkealla.

Parma & Rucola –pizza. Kokonaiset ja kylmät kirsikkatomaatit herättivät
vähän epäluuloja mutta itseasiassa ne toimivat aika hyvin.

"Tårgetin pizzat ovat yksi ylpeyden aiheemme.
Pizzapohjat tehdään juureen, omalla reseptillämme." Noin seisoo ruokalistassa. 

Ruoan puutteista huolimatta käynnistä jäi ihan positiivinen viba. Ehkä käytimme ravintolaa väärin. Tänne pitäisikin ehkä tulla kesällä, istua terassilla, syödä vähän jotain kimpparuokaa, ja riipaista viinihuppelit. Täytyy antaa toinen mahdollisuus vielä joskus, sen verran viihtyisä paikka oli.

2 kommenttia:

  1. Hirveä känttypizza taas kuvassa. En vaan ymmärrä, miten ihmiset pystyy syömään näitä kovia känttyjä, kun Turussa saa KUNNON pizzaakin?! Olisitte menneet Dennikseen, heillä on ohut, rapsakka pohja ja laadukkaat täytteet. Ne erittäin harvat kerrat vuodessa, kun yleensä syön ravintolapizzaa, on nimenomaan Turun Denniksessä.
    Ja jokirannassa jos on liikkeellä, suosittelen käymään Svarte Rudolfilla siinä Auransillan kupeessa. Vuodesta toiseen tasonsa säilyttänyt tyylikäs ravintolalaiva, jossa kannattaa käydä erityisesti lounaalla. Tosin sunnuntaina se ei valitettavasti ole auki.
    Turkuhan on huomattavasti mainettaan parempi kaupunki, onhan se Suomen vanhin kaupunki ja kulttuurin kehto. Sieltä tulee aikas monta hyvää asiaa, kuten esimerkiksi minä. 😆

    VastaaPoista
  2. Oon ite ollu kans aina pettyny Tårgetin pizzoihin. Jos haluu hyvää "spessu-pizzaa" suosittelen Turussa Pub Niskaa tai Tintåa. Molemmat jokirannassa. 😊

    VastaaPoista